Suomalaisen kasinokulttuurin tie vie salakapakoista viihdekasinoihin ja nettiin

Suomalainen rahapelikulttuuri on elänyt jo pitkään, vaikka ensimmäinen virallinen kasino perustettiinkin Helsinkiin vasta vuonna 1991. Suomen ainoalla kasinolla ei tarjota vain kasinopelejä, vaan viihdekasinokokonaisuuteen kuuluvat tiivisti myös esimerkiksi illallisen ja ohjelmanumeroiden yhdistäminen.

Erilaisia uhkapelejä on pelattu varmasti kautta aikojen, ja jostain syystä rahasta pelaaminen on ollut erityisesti suomalaisten mieleen. Avajaisten jälkeen kasinolla on riittänyt pelaajia, mutta pelaaminen on ollut suosittua samalta vuosikymmeneltä lähtien myös internetissä. 2000-luvulla internetiin alkoi ilmestyä myös suomenkielisiä nettikasinoita, ja niitä onkin tullut jatkuvasti lisää suuren suosion saattelemana.

Kivijalkakasinot

Suomen ensimmäinen virallinen kivijalkakasino perustettiin Helsinkiin vuonna 1991. Nyt Mikonkadulla sijaitseva Casino Helsinki pyrkii tarjoamaan kokonaisvaltaisia viihde-elämyksiä kasinopelien ohella. Casino Helsinki on maailman ainoa kasino, jonka tuotot menevät lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Nyt suunnitteilla on myös Suomen toisen virallisen kasinon avaaminen Tampereelle. Vaikka varsinaisia kasinoita Suomessa ole vielä kuin pääkaupungissa, ovat kasinopelit suosittuja. Kuten kaikki suomalaiset tietävät, voi erilaisia kolikkopelejä pelata lähes minkä tahansa myymälän yhteydessä, ja kasinoiden perinteisiä pöytä- ja korttipelejä voi pelata mm. yökerhojen yhteyteen järjestetyissä pelinurkkauksissa.

Nettikasinot

Suomen ensimmäinen ja ainoa virallinen nettikasino avattiin vuonna 2014. Iltasanomat kuvasi hyvin tunnelmia sivuston avajaisista ja kuinka suomalainen kasinokulttuuri jatkaa kehittymistään. Osa pelaajista on löytänyt nettikasinoiden äärelle jo 1990-luvulla, mutta ne alkoivat saada laajempaa suosiota suomenkielisten palveluiden tultua mukaan valikoimiin 2000-luvulla. Suomalaiset hakevat nettikasinoilta monipuolisia pelivalikoimia ja suuria voittomahdollisuuksia. Nettikasinot mahdollistavat pelaamisen missä ja milloin tahansa. Paras suomi casino löytyy helposti, kunhan pelaaja selvittää itselleen, mitä ominaisuuksia hän kasinossa arvostaa.

Suomalaiset arvostavat oikeudenmukaisuutta turvallisuutta ja selkeyttä. Verovapaus, nopeat rahasiirrot ja suomenkielisyys ovat myös seikkoja, jotka helpottavat suomalaisten asiointia nettikasinoilla. Hyviä esimerkkejä suomalaisille sopivista nettikasinoista ovat esimerkiksi Thrills, jolla on jo usean vuoden kokemus kasinomarkkinoilta, ja jonka sivustolla ilmaiskierrokset ovat aina ilmaisia, eli ilman kierrätysvaatimusta. NYSpins on vähän uudempi toimija, mutta se puolestaan tarjoaa pelaajilleen sekä koneella että mobiilissa pelattavan alustan. Myös Casimba on melko uusi kasino, josta huomaa heti, että pelien määrään ja laatuun on panostettu reilusti.

Nettikasinot tarjoavat kaikille pelaajille ympäri Suomen mahdollisuuden pelata suosikkikasinopelejään missä ja milloin tahansa, kunhan heillä on internet-yhteys käytössään. Suomalainen kasinokulttuuri on siis voimissaan sen eri muodoissa. Sekä kivijaloissa kasinopelejä tarjoavat että netissä toimivat palveluntarjoajat pyrkivät miellyttämään suomalaisia pelaajia, ja sillä tavoin eri kasinot pyrkivät olemaan osana muokkaamassa suomalaista kasinokulttuuria.

Mistä aloittaa pelaaminen?

Aika monella menee sormi suuhun katsellessaan edessään olevia satoja nettikasinosivustoja, erilaisia pelejä ja monenlaisia vaihtoehtoja. Miten ensikertalaisena selviää mahdollisimman kivuttomasti nettikasinoviidakossa ilman kolhuja ja löytää parhaimmat pelit?

Aluksi kannattaa ottaa huomioon omat tavoitteet ja mielenkiinnon kohteet. Ollaanko kasinolla ihan puhtaasti vain viihdemielessä vai onko tarkoitus jahdata isoa kasinopottia? Oman lompakon tilannettakin kannattaa päivitellä ajoittain, jotta tietää kuinka paljon voi panostaa ja missä vaiheessa raja tulee vastaan.

Ensikertalaisena kasinomaailmassa

Seuraavaksi pelaajan tulee pohtia turvallisuusasioita ja omia tietoliikenneyhteyksiä. Pelaatko tabletilla, kannettavalla, pöytäkoneella vai puhelimella? Milloin ja missä pelaat? Haluatko rauhoittaa hetken harrastuksellesi rauhallisessa kotinurkassa vai siirrytkö viihteelle ruokatunnilla tai matkanteon aikana? Kun oma pelaajaprofiili alkaa olemaan itselle selkeä, voit alkaa tutustua itse pelitarjontaan.

Pelejä joka lähtöön

Pelaajan kannattaa kirjautua nettikasinolle, joka tarjoaa muhkean valikoiman alan parhaimpia pelejä. Niiden seasta löytyvät viime vuosien suosituimmat ja tämän hetken kuumimmat nimet. Alkuun kannattaa kokeilla esimerkiksi kaikkien aikojen suosituimpia mobiilissa pelattavia slotteja kuten Gonzo’s Quest ja Starburst. Monien pelaajien suosikeiksi nousseet slotit saavat usein pelaajan innostumaan, sillä niihin on ladattu pelimaailman parhaimmat aseet; huikea grafiikka, mielenkiintoisia pelillisiä toimintoja ja hyvä palautusprosentti. Näillä yhdistelmillä saadaan suuri osa pelimaailmaa onnelliseksi.

Osa pelaajista metsästää tosi pottia ja seuraakin ainoastaan jättipottien muodostumista. Tämä on oikeastaan aivan oma alansa, jossa otetaan usein hieman isompia riskejä ja sijoitetaan kerralla, kunnolla.

Miten kaikkia pelejä ehtii pelaamaan?

Yleensä käy niin että, kun on hetken kokeillut erilaisia pelejä, aika pian pelaaja huomaa, ettei kaikkia pelejä tarvitse pelata vaan joukosta voi valita ne, jotka sopivat juuri minulle. Pelaaja voi tarkastella pelien luonnetta eri pelitaloja vertaamalla, eri aihepiiritkin kertovat peleistä paljon. Kilpailun koveneminen alalla on tuonut markkinoille uusia pelienvalmistajia ja niiden tuotannossakin on melko suuria eroja. Toinen haluaa pyöritellä humoristisia eläinslotteja, kun jollekin toiselle pelimaailman parhaita ovat suuret produktiot kuten elokuva-aiheiset slotit. Pelaajiakin on yhtä monta kuin pelejä, joten oma genre löytyy vain kokeilemalla. Parasta kuitenkin on, että pelejä voi pelata mobiilissa milloin ja missä vain.

Nettikasinoiden tulevaisuuden näkymät

Nettikasinot ovat kehittyneet hurjasti vuodesta 1994, jolloin peliyritys Microgaming lanseerasi maailman ensimmäisen nettikasinon. Vain kahdessa vuosikymmenessä kasinopelien ja nettikasinoiden kehityksessä on menty harppauksin eteenpäin. Alkuajan pikselimössöiset ja hitaat pelit ovat muuttuneet hyvin lyhyessä ajassa nykyisiksi elokuvamaisiksi viihdepaketeiksi, jossa rahan voittaminen on visuaalisen komeuden vierellä sivuosassa. Tulevaisuudessa tämäkään ei tule riittämään vaan kasinoala joutuu vastaamaan aina muuttuviin olosuhteisiin ja pelaajien tarpeisiin.

2010-luku erityisesti, näki vahvan mobiililaitteiden suosion kasvun ja kehityksen. Alun perin internetpohjaiset nettikasinot joutuivat muuntumaan erittäin nopeasti mobiiliystävällisiksi. Pelivalmistajien piti muuttaa julkaisemansa pelit juuri julkaistulla HTML5 -tekniikalla toimiviksi, jotta ne toimisivat älypuhelinten näytöillä. Kasinoala vastasi haasteeseen upeasti ja nykyään pelaaja löytää täysin mobiililaitteisiin keskittyneitä mobiilikasinoita, joiden pelivalikoima sisältää useita satoja kasinopelejä. Sama ei ollut mahdollista vielä vuonna 2010.

Tulevaisuudessa tämäkään ei enää riitä. Lähivuosina tulemme näkemään aivan uusia pelitrendejä, joiden tarkoitus on lisätä pelaamisen viihdearvoa ja houkutella yhä enemmän pelaajia nettikasinoihin.

Tulevaisuuden suurin kasinopelitrendi: virtuaalitodellisuus

Pokemon Go osoitti pelivalmistajille, että pelaajat tykkäävät videopeleistä, joihin he voivat fyysisesti itse osallistua. Virtuaalitodellisuudessa pelaamisen mahdollistavat puettavat käsineet ja lasit ovat löytäneet tiensä markkinoille ja useaan kotiin. Erittäin lyhyessä ajassa on siis mahdollista pelata aidon tuntuisessa nettikasinossa. Pelaaja voi valita minkä kolikkopelin tai pelipöydän ääreen istuu ja pelata aivan, kun istuisi muiden pelaajien kanssa oikeassa kasinossa. Virtuaalitodellisuutta käytetään jo nyt jossain määrin, mutta teknologian suosion huippu on vielä tulossa.

Nykyinen teknologia kärsii vielä huonosta visuaalisesta ulkoannista verrattuna netti- tai mobiilikasinoihin, mutta internetistä löytyy tästä huolimatta virtuaalitodellisuudessa toimivia nettikasinoita. Pelaaja löytää virtuaalitodellisuutta käyttäviä kasinoita kasinosivustoilta kuten suominetticasino.info.Vuoden 2018 suurin kehitysalue tulee epäilemättä olemaan mobiilipelaamisen alustat ja mobiilikasinot. Mobiililaitteiden välityksellä tapahtuva pelaaminen ohitti vuonna 2016 niin suosiossa kuin tuotoillaan tietokone – ja pelikonsolipelaamisen. Älypuhelinten teknologian kehittyessä nettikasinot tulevat panostamaan yhä enemmän kokonaisvaltaisiin mobiilipelikokemuksiin.

Lisäksi ympäri maailmaa suosionsa huipulla olevat kryptovaluutat tullaan huomioimaan nettikasinoissa. Nykyään vain harvat nettikasinot hyväksyvät niitä maksuvälineinä, mutta tulevaisuudessa tilanne tulee muuttumaan.

Teknologian kehitys kolikkopeleissä

Historian yleiseen luonteeseen kuuluu kehittyminen. Mikä tahansa asia, joka on joskus ollut olemassa, ajan myötä kehittyy ja usein vaihtuu kokonaan toiseksi. On monia asioita, jotka olivat kuuminta huutoa entisaikoina. Nykyisin kyseiset jutut ovat jo unohtuneet tai kuuluvat selkeästi menneeseen.

Radio mullisti monen elämän

technology_148721801Erityisesti kenen tahansa alle 40-vuotiaan on vaikeaa kuvitella maailmaa ilman musiikkia tai taustalla pauhaavaa ääntä, joka voi tulla esimerkiksi YouTubesta. Joskus kuitenkin oli aika, jolloin kotiviihdettä oli varsin vähän. Ennen radioiden tulemista musiikkia oli vain silloin, kun sitä soitettiin.

Uutiset kulkivat suusta suuhun viiveellä, ja tärkeintä elämässä olivatkin oman kylän arki ja jokapäiväiset tapahtumat. Usein kauempana tapahtuneet uutiset saavuttivat kuulijan vasta niin paljon myöhemmin, ettei koko uutisella enää ollut paljoa merkitystä. Kaikki tämä tieto muuttui nopeasti sen jälkeen, kun radiot alkoivat yleistyä kodeissa.

Maailman ensimmäisen radion lähetys oli vuonna 1906 Yhdysvalloissa, ja Suomeen ensimmäinen laite saatiin noin kymmentä vuotta myöhemmin eli Suomen itsenäistymisen vuonna 1917.
Ensimmäiset radiolähetykset kuultiin aina suorana, sillä äänen nauhoittaminen keksittiin vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin. Radiot yleistyivät kodeissa nopeasti. Aikaa kului noin vuosikymmen ensimmäisten laitteiden ilmestymisestä Suomessa, kun jo noin joka kolmannessa taloudessa kuunneltiin radiota kotona.

Tuplapotti ja Jackpot 6000

Suomessa erittäin tunnettu Tuplapotti ja viihdyttävä Jackpot 6000 eivät vedä vertoja radion iälle, mutta pitkään pelit ovat ilahduttaneet suomalaisia joka tapauksessa. Tuplapotti on itse asiassa RAY:n tekemä versio alkuperäisestä Potti-nimisestä pelistä, joka on ollut olemassa jo vuodesta 1966 lähtien. Tuplapotin voitot eivät nykypäivänä enää ole niin huimat kuin pelin kultavuosina: näinä päivinä pelistä voi parhaimmillaan voittaa 20 euroa.

Tuplapotin palautusprosentti on hieman heikko eli 90%. Tämä prosentti on matala verrattuna moniin muihin kolikkopeleihin. Netissä pelattava Jackpot 6000 taas on Tuplapotin kaltainen peli, mutta voittomahdollisuudet ovat paljon Tuplapottia paremmat. Nämä kaksi klassikkoa ovat olleet suomalaisten suuria suosikkipelejä pitkään ennen kasinoiden huomattavaa laajentumista ja kasinopelien kirjon kasvua.

Nettikasinot tuovat kasinokokemuksen olohuoneeseesi

Jos pidät kolikkopelien pelaamisesta kioskeilla tai huoltoasemilla, jos mukaasi tarttuu arpa harva se päivä tai jos unelmoit matkasta Las Vegasiin, sinun kannattaa ehdottomasti kokeilla nettikasinoilla pelaamista. Nettikasinoilta löydät pelit jokaiseen makuun, Ray:n kolikkopelejä paremmat palautusprosentit sekä paljon huimia bonuksia.

Nettikasinoilla saat enemmän vastinetta rahallesi

online_casino_369764555Pelaaminen nettikasinoilla on pelikoneissa pelaamista kannattavampaa monista syistä. Yksi näistä syistä on, että monet nettikasinot tarjoavat pelaajilleen erityisesti rekisteröitymisen ja ensimmäisten talletusten yhteydessä bonuksia, jotka voivat olla ilmaista pelirahaa, ilmaiskierroksia peleihin tai talletusbonusta.

Näitä etuja ei yksikään Ray:n pelikone voi tarjota, eikä usein vastaan tule sellaista kivijalkakasinoakaan, jolta löytyisi samantasoiset bonukset. Bonuksissa ja ilmaisessa pelirahassa ei ole minkäänlaista sutta haudattuna, vaan kasino haluaa vain tällä tapaa houkutella sinut pelaamaan juuri tällä kasinolla.

Bonuksia on siis täysin turvallista ottaa vastaan, ja se todella kannattaa, sillä tällöin saa huomattavasti enemmän rahalleen vastinetta. Pidä erityisesti silmällä ilmaista pelirahaa tarjoavia kasinoita, sillä tämän rahan lunastamiseen ei tarvitse laittaa omaa rahaa likoon senttiäkään!

Pelivalikoima huumaa laajuudellaan

Nettikasinoita on olemassa valtavat määrät ja niin on kasinoilla pelattavia pelejäkin. Nettikasinoilta löydät niin uudet kuin vanhatkin pelit kolikkopeleistä arpojen kautta livepeleihin. On siis taattu, että löydät itsellesi sopivaa pelattavaa nettikasinoilta. Miten olisi vaikkapa kierros pokeria?

Itselle mieleistä peliä etsiessä ei tarvitse käyttää pelien pelaamiseen oikeaa rahaa, sillä lähes mitä tahansa peliä pääsee kokeilemaan “leikkirahalla”, eli ilmaiseksi ennen oikeiden panosten iskemistä peliin mukaan. Leikkirahalla pelatessa tietty voitot menevät myös ohi suun, mutta jos peli näyttää voitokkaalta, onkin aika laittaa rahalliset panokset peliin mukaan.

Jos et tiedä, mistä kasinosta aloittaa pelien kokeilun, niin suomenkielistä kasino kermaa on runsaasti esillä ympäri verkkoa. Esimerkiksi Casumo-kasino, joka on yksi suosituimmista kasinoista suomalaisten keskuudessa laatunsa, laajan pelivalikoimansa sekä runsaiden bonustensa takia.

Turvallista pelaamista kaikilla suomenkielisillä kasinoilla

Suomenkielisillä nettikasinoilla pelaaminen on täysin turvallista, sillä kaikki suomalaiset ja suomenkieliset kasinot on lisensoitu esimerkiksi Maltalle. Rahansiirto näillä kasinoilla sujuu suojattuja ja turvallisia kanavia pitkin, eikä omien rahojen katoamisesta siis tarvitse huolestua.

Verkkopelaaminen on se uusin juttu

”Everything burns” sanoi Heath Ledgerin esittämä Jokeri elokuvassa Dark Knight. Niin myös PC-pelit, jotka toimivat CD-levyillä ja vaativat erillisen asennuksen. Nykyään kaikki asiat löytyvät internetistä ja hiljalleen myös pelimaailma alkaa siirtymään virtuaalitilaan. Näemmekö asennuslevykkeiden sukupuuton ja Matrixmaisen virtuaalimaailman nousun?

Kukaan ei käytä enää ”diskettejä” tai Nokian puhelinta. Luova tuho pitää huolen siitä, että yhteiskunnassa käytössä olevat turhakkeet poistuvat kiertokulusta teknologisen kehityksen myötä. Täten voidaan olettaa samalla periaatteella, että verkkopelaaminen korvaa fyysisesti omalla pelialustalla vaadittavan pelaamisen. Uuden sukupolven pelialustoilla pelit ladataan jo suoraan alustan omalta serveriltä, eikä CD-levyille ole tarvetta pölyttyä ja naarmuuntua hyllyssä tai sohvan alla. Esimerkiksi Xbox One ja PS4 tarjoavat ladattavia pelejä tarkoittaen sitä, että enää ei pidä jonottaa kaupassa uutta peliä. Pilvipalvelu pitää myös huolen että pelin voi ladata uudestaan, mikäli pelilaite pitää alustaa tai pelit katoavat.

Hardcore-pelaajille tämä uusin mullistus ei välttämättä tunnu mukavalta. Eikä ihme, sillä kukaan meistä ei suostu muuttamaan elintapoja ellei ole ihan pakko. Mutta kaikki me olemme pelanneet tavalla tai toisella verkkopohjaisia pelejä. Esimerkiksi Älypää on erittäin suosittu verkkopohjainen peliaktiviteetti. Toinen hyvä esimerkki kokeneille pelimiehille on Quake Live, joka perustuu megasuosittuun Quake-pelisarjaan.

Quake Live perustuu Quake III Arena -peliin. Quake Livessä pelaajat taistelevat toisiaan vastaan. Pelimuotoja löytyy 12, mutta toisin kuin alkuperäisessä versiossa, Livessä ei lennä veri eikä muutakaan raakaa ole lisätty. Id Softwaren kehittämä alusta toimii x86-tyyppisillä Windows-pohjaisilla koneilla Steam-palvelun kautta. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta todellisuudessa simppeliä kuin heinän teko.

Verkkopelaamisen kovin sana ovat kuitenkin online-kasinot, jossa pelataan rahasta. Esimerkiksi Casinoeuro -sivustolta löytyy laaja valikoima eri teemaisia pelejä. Poimitaan sieltä vaikka Zeus III, jota voi kokeilla ilmaiseksi heti alkuun. Samoin kuin Quake Livessä, Zeus III:ssa ei lennä veri. Mutta hyvällä onnella salamat osuvat voittolinjoille joista lentää euroja sinun tilille. Faktahan on se, että tosimiehet pelaavat rahasta. Oletko sinä pelimies, vai pelaatko vielä Diabloa ilmaiseksi?

TV:n lisälaitteita

Television katseleminen on viime aikoina noussut aivan uudelle tasolle johtuen kaikenlaisten television lisälaitteiden runsaasti suurentuneesta tarjonnasta. Aiheeseen kannattaa perehtyä ennakkoon ja omaan jo olemassa olevaan laitteeseen on suositeltavaa tutustua ennalta käsin, jotta on tiedossa mitä omaan laitteeseen on mahdollista liittää.

Uuden television hankkiminen ei nykyään enää ole niin suuri suoritus kuin vaikkapa viisi tai kymmenen vuotta sitten, sillä laitteiden hinnat ovat tulleet alaspäin tekniikan kehittyessä ja valmistusmenetelmien mennessä eteenpäin. Kuitenkin samalla laatu, kuvan tarkkuus ja laitteen ominaisuudet ovat menneet rutkasti eteenpäin. Kaikki kehitys on kyllä hienoa alan harrastajan kannalta, eikä hintojen laskeminenkaan harmita uuden televisiolaitteen tai sen lisälaitteiden hommaajaa eli hyvä näin.

Televisioiden lisälaitteina on saatavilla nykyään esimerkiksi erityisesti suunniteltuja kaukosäätimiä, langattomia näppäimistöjä, 3D-laseja tai vaikkapa äänellä ohjattava televisio. Suurin osa näistä lisälaitteista on ollut aiemmin käytössä vain esimerkiksi elokuvateattereissa tai erityisessä ammattikäytössä, mutta nykyään niitä saa hyvin toimivina malleina myös kotiin soveltuvina tuotteina. Ja tämä taas lisää nautittavuutta kotona.

Uutterin asian harrastaja varustelee kokonaisen kotiteatterin. Tämä onnistuu toki pala palalta kokoamalla tai sitten avaimet käteen -periaatteella koko kokonaisuus kerralla hommaamalla. Ellei oma aika tai osaaminen riitä, löytyy alan ammattilaisia, joiden kanssa on mahdollista suunnitella ja kasata juuri omiin tarpeisiin täydellisesti sopiva kokonaisuus. Toki apua saavat nekin, jotka itse kokoavat omaa kokonaisuutteen. Kotiteatterin ominaisuuksissa löytyykin sitten todella valinnan varaa lähinnä riippuen siitä kuinka monipuolisen kokonaisuuden kukin itselleen haluaa. Satsatako ääneen vai kuvan laatuun vai johonkin itselle työn tai muun harrastuksen kannalta tärkeään seikkaan. Viihdearvoa löytyy ja esimerkiksi elokuvien katselu kotioloissa muuttuu todella paljon mukavammaksi pienemmälläkin satsauksella.

Kannattaa kiinnittää huomiota myös verkkoyhteyksiin, verkkolaitteisiin ja tallennusvälineisiin. Näitäkin on saatavilla nykyään mittava kirjo erilaisia ja erilaisiin tarkoituksiin sopivia laitteita sekä palveluja. Nämä helposti huonommalle huomiolle jäävät lisälaitteet ja -palvelut ovat kuitenkin onnistuneen elämyksen kannalta tärkeitä ja erityisen tärkeitä ne ovat aktiiviselle käyttäjälle. Sillä säästää paljon hermoja että laitteet ja palvelut ovat kunnossa, eikä aikaa tuhraannu hitaiden tai huonosti käyttöön sopivien laitteiden kanssa.

Mobiilipelit

Mobiilipelejä on valtava määrä ja niissä löytyy valinnan varaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Lasten ja monien aikuistenkin mieleen ovat yksinkertaiset ajanvietepelit, joissa suoritetaan kenttä kerrallaan yksinkertaisia tehtäviä, kuten kerätään timantteja, kalastetaan tai muodostetaan kuvioita samanvärisistä tai -muotoisista esineistä.

Yksi tällainen helppo ja kaikkien nopeasti omaksuttavissa oleva koko perheen ajanviete on esimerkiksi peli nimeltä Angry Birds. Siinä nimensä mukaisesti vihaiset linnut ammutaan ritsalla erilaisissa kentissä rakennelmia ja possuja kohti. Tavoitteena on kenttä kerrallaan suorittaa tehtävä ja kerätä pisteitä ja tarvittavia esineitä ja osua possuihin tai muihin vastustajiin. Peli on hyvin helppo ja suosittu monen ikäisten pelaajien keskuudessa.

Enemmän aikuiseen makuun ovat mobiilipelit, joissa pelataan esimerkiksi korttia tai kasinopelejä. Yksi tällainen sovellus on Betsafen mobiili kasino. Peleissä löytyy esimerkiksi blackjack, ruletti sekä erilaisia videopelejä, joita voi kätevästi puhelimellaan pelata missä vain ja milloin vain. Pelaaminen on todella helppoa. Jos pelin aikana jokin ihmetyttää, löytyy kysymysmerkki, jota klikkaamalla saa tietoa pelistä ja ohjeita kulloiseenkin tilanteeseen. Kunkin pelin ohjeet kerrotaan myös kysymysmerkistä klikkaamalla. Lisäksi löytyy Kasinokoulu, joka opastaa peleihin, pelien sääntöihin ja muihin hienouksiin helposti. Voit pelata sekä tekemällä oman tilin, jonka kautta kirjaudut sisään tai ilman tiliä. Tili on helppo luoda ja se tarvitaan, jotta voit lunastaa voittosi. Lisäksi peleissä on erilaisia kampanjoita pelaajille ja ne kannattaa hyödyntää.

Pelejä löytyy valtava määrä, mutta mainittakoon tässä vielä pelit joissa kuljetetaan tarinaa eteenpäin tai suoritetaan pitempikestoista tehtävää. Tämä siis erona niihin yksinkertaisiin tehtäväkenttäpeleihin, joissa niin sanotusti aivot lepäävät, eikä tarvitse ajatella yhtä kenttää pitemmälle, jos sitäkään. Monista tietokonepeleistä on tehty mobiiliversioita, jopa ns. räiskintäpeleistä. Final Fantasy ja Clash of Clans ovat suosituimpien joukossa.

Sovelluksista voit lukea lisää myös kohdasta ”Älypuhelimien lisälaitteita ja sovelluksia”. Mobiilipelejä on niin ilmaisia kuin maksullisia versioita. Ilmaisiin peleihin liittyy yleensä mainoksia, jotka putkahtavat näkyville kenttää tai pelin osiota vaihdettaessa. Maksullisissa peleissä hinnat ovat yleensä hyvin kohtuulliset. Välillä jokin tunnettu brändi saattaa veloittaa peleistä hivenen enemmän, mutta laatu ja tunnettu nimi tai tekijä usein vastaavat kyllä hintaa. Joissakin lasten peleissä hinta tuntuu suurelta verraten lukuisaan määrään ilmaisia ja melkein ilmaisia pelejä, mutta perusteena hinnalle on usein sitten mainoksettomuus ja lapsille takuulla ystävällinen peliympäristö.

Älypuhelimien lisälaitteita ja sovelluksia

Älypuhelimet ovat aika uusi asia viihde-elektroniikan puolella, mutta ne ovat nopeasti lyöneet itsensä läpi ihmisten jokapäiväiseen käyttöön. Älypuhelimella on toki monia hyviä ominaisuuksia niin arki-, työ- kuin vapaa-ajan käyttöön. Älypuhelimiin on nykyään saatavilla valtava määrä sovelluksia ja lisälaitteita, mikä on tietysti käyttäjän kannalta erittäin hyvä asia.

Sekä hyvä että huono asia onkin se että sovelluksia ja lisälaitteita on niin valtava määrä. Runsauden keskeltä voi olla vaikea löytää juuri ne itselle sopivat sovellukset.

Älypuhelimien lisälaitteissa löytyy esimerkiksi erilaisia kuulokkeita, latureita, lisämuistikortteja, vara-akkuja, autotelineitä, koteloita, suojakalvoja, personoimistarroja ja niin edelleen. Niinkin yksinkertainen asia kuin puhelimen suojakotelo on tuote, joita löytyy valtava määrä eri valmistajien valikoimista. Suojakotelo on sekä hyödyllinen puhelimen turvaamisen kannalta että kätevä käyttämisen mukavuuden parantaja. Sen lisäksi puhelimen suojakotelolla oma puhelin erottuu muiden puhelimista esimerkiksi kotona, työssä tai harrastuksissa muiden puhelimista nopeasti ja helposti. Se on todella näppärä moneen tarkoitukseen. Tuotteita saa esimerkiksi puhelimen käsiteltävyyden parantamiseen.

Sovelluksia älypuhelimille löytyy pilvin pimein. Riippuu tietysti puhelimesta millaisen sovelluksen tai millaisessa muodossa älypuhelimeen voi lisätä, mutta ongelma tämä asia ei ole. Sovelluksia on niin paljon ja niin monessa muodossa että aivan varmasti löytyy jokaiselle puhelinmerkille ja -mallille sopivat sovellukset. Sitten onkin aivan täysin käyttäjästä kiinni mitä sovelluksia tämä puhelimeensa tarvitsee ja haluaa.

Hyödyllistä sovelluksista voi mainita pankkisovellukset sekä erilaiset tie- ja reittisovellukset. Parkkisovelluksia on nykyään olemassa helpottamaan parkkimaksun maksamista. Tärkeimmät lehdet on mukava lukea niiden omien sovellusten kautta älypuhelimesta. Sovellus, joka paljon helpottaa elämääsi älypuhelimen kanssa, on numerotiedustelu. Puhelinmyyjiltä ym. välttyäkseen sekä tuntemattomista numeroista tulleista puheluista selvyyttä ottaessa tällainen sovellus on todella toimiva apu älypuhelimen käyttäjälle. WhatsApp -sovellus on tehty viestien lähettämistä ja vastaanottamista varten. Tämän viestittämissovelluksen avulla voit lähettää ja vastaanottaa viestejä ilman tekstiviestimaksuja, mikäli viestien toisella osapuolella on myös tämä sama sovellus ladattuna älypuhelimeensa.

Myös älypuhelimen vara-akku on usein unohdettu lisälaite, josta olisi monesti paljon hyötyä.