Autoradioita ja -stereoita on nykyään tarjolla hyvin monenlaisia ja moniin käyttömahdollisuuksiin. Halusitpa sitten yksinkertaisemman perusmallin tai radion kaikilla mahdollisilla herkuilla ja lisälaitteilla, niin kaikkea löytyy ja kaikkeen makuun. Valintaa on runsaasti ja jopa niin paljon, että aluksi voi tuntua vaikealta aloittaa. Usein käy myös niin, että nälkä kasvaa syödessä ja aiheeseen tutustuttuaan huomaa, että ominaisuudet ja käyttömahdollisuudet olisikin mukavampi parantaa ja päivittää sille seuraavalle tasolle, jota ei ensin ollut harkinnutkaan. Ominaisuuksia testaamalla ja niistä esim. netistä lukemalla saa jo paljon selville. Auton lisälaitteista voi olla paljon hyötyä ja aihetta jopa kokonaiseksi harrastukseksi, mutta yleensä ottaen niistä saa itselleen paljon hupia, kivaa tekemistä ja hyvää mieltä sekä itselle että kanssa kuulijoille ja -käyttäjille. Toinen mikä nykyään antaa paljon mahdollisuuksia vapaa-ajan viettoon ja käyttöön mukavissa merkeissä on kännykät, erityisesti älypuhelimet, niin sanotut ”smart phonet”, joista löytyy jos jonkinlaista tekemistä ja joihin voi liittää vaikka mitä ominaisuuksia nykyään. Tästä aiheesta voit lukea lisää mielenkiintoisia juttuja kohdasta ”Älypuhelimien lisälaitteita ja sovelluksia”. Mukavaa ajanvietettä nekin.Autoradioista löytyy malleja joka makuun. On aivan pelkistettyjä perusmalleja, joissa todellakin on vain radio. Tästä lähtien onkin sitten vain taivas rajana ja käyttäjän mielikuvitus, sillä lisälaitteita ja kehittämisen paikkoja löytyy miltei rajattomasti. Eri ominaisuuksien lisäksi radiosta voi tehdä aina multimediasoittimeen asti yltävän kokonaisuuden. Kaikki riippuu siitä kuinka paljon ja minkälaisia esimerkiksi vahvistimia, kaiuttimia ja subwoofereita kukin haluaa lisätä settiinsä. Puuhastelua riittää ja aikaa saa mukavasti kulumaan vaikkapa netissä surffatessaan ja ominaisuuksia vertaillessaan. Mutta mikäpä sen mukavampaa kuin suunnittelu ja tottahan se on että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.